Sivut

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Maalämpökaivo

Eilen saimme maalämpöä varten kaivon. Parin viikon kuluessa tullaan kaivoon asentamaan keruuputket, ja vedetään vaakaputket kaivolta talolle. Siihen tarvitaankin sitten kaivinkonetta. Sen jälkeen puuttuu enää maalämpöpumppu.

Olin tänään taas tuvalla tukkimassa villaa ikkunoiden yläpuolella olevaan aukkoon. Olkkarin toinen korkea ikkuna jäi vielä laittamatta, kun takan tarvikkeet olivat siinä tiellä etten tikkailla päässyt. Ja täytyy sanoa, että ekovillasaha alkoi jo sen verran vaatia teroittamista, että päätin jättää seuraavaan kertaan muutenkin. Seuraavana olisi taas sitä teippausta, sitähän riittää...


Kaivon poraus käynnissä

Porauksesta tullut kivituhka kerättiin konttiin, etteivät naapureiden ikkunat likaannu:D

Siinä valmis kaivo. Metalliputkea meni 6 metriä.

Ikkunan painumavaran kolossa villaa, teippi tulee vielä päälle

Ylijääneille villanpaloille löytyi oma kolonsa Tätä haluaisin tehdä jo kovaa enemmänkin, mutta ensin pitäisi asentaa niitä kipsilevyjä seinän toiselle puolelle. Tässä muuten oviaukko kodinhoitohuoneeseen.


Onneksi isännällä alkaa kesäloma parin viikon päästä, pääsee sitten levytyspuuhiin ja yläkerran kimppuun.


1 kommentti:

  1. Mielenkiintosia nämä poraustyöt. Meilläkin alkaa poraus, mutta kyse on ihan kaivosta. Se on nyt ollut työn alla hetken aikaa. Olisi tarkoitus saada vielä se valmiiksi ennen syksyä. Tsemppiä kaikkeen, toivottavasti kaivo on palvellut hyvin! https://www.ristiinanporakaivo.fi/porakaivot/

    VastaaPoista