Sivut

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Mitä tähän nyt keksisi aiheeksi?

Hiljakseen on edennyt raksaprojektimme, ja nyt miehelläkin jo loma loppuu. Onneksi saamme tervetullutta kökkäapua alkavalla viikolla, sillä nyt vaikuttaa siltä, että muuttomme ehdottomasti myöhästyy. Ehkä syyskuun lopulla... EHKÄ.


Kuvauskohteet ovat tällä kertaa taas hyvin kehittäviä =D. Tässä siis yläkerran luukusta alakertaan. En muista olenko maininnut aiemmin, mutta yläkerran lattiamateriaaliksi valikoitui lastulevy. Päällystys joko muovimatolla tai laminaatilla.

Ulkomaalaus eteni sen verran, että sain maalattua nurkkalaudoitusta sekä saunan ikkunan vuorilaudat ja koristepalat. Tuleekin kyllä hyvännäköinen kun valmis, en millään malttaisi odottaa mitä maalarimme saa aikaan! 

 Yhtenä päivänä mies vahti kolmea lasta kun me mammat lähdimme raksalle vahaamaan. Saimme pojan huoneen melkein valmiiksi parissa hassussa tunnissa, ja kävin sitten tekemässä homman loppuun. Tämä on tehty äitiyspakkauksen vaahtomuovipatjasta revityillä paloilla. Ei ole niin valkoinen kuin tytön huoneessa, mutta nopeampi levittää. Kiitos vielä apurille! =)

Mies taiteili tiilitasoitteen yläkerran hormin pintaan. Tämä päällystetään vielä antiikkilaastilla kunhan ehditään.

 Alustavasti mittailin portaita. Ensin oli tarkoitus, että tulisi L-muotoiset portaat, mutta näyttäisi siihen menevän ihan suoratkin. Olemme pyydelleen tarjouksia portaista, ja ne ovat kaikki olleet 1900e-3000e välillä puuvalmiinakin. Emme aio maksaa niistä niin paljoa, koska yläkertaan ei tule varsinaisia asuintiloja ja niiden ei ole tarkoitus olla sisustuselementti. Joko teemme rappuset itse tai hankimme Lappiportaan edulliset valmisportaat.

Edellisessä kirjoituksessani tuumasin, että meille ei tule enempää riippuvalaisimia, mutta aloitin kuitenkin uuden projektin. Löysin nähkääs netin syövereissä ihan mahtavan ohjeen!

Projektiin tarvitaan mm. nämä välineet, mutta siitä enemmän kun on valmis. Saa toki arvailla ;)

Nyt voisi Gigantti vähän maksaa mainoksestakin =D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti