Sivut

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Villa Pöly ja seinien levytys

Villa Pölyssä on nyt kovasti sitä itseään, eli villapölyä, kun levytys on alkanut ja väliseiniin tukitaan äänieristeeksi ekovillalevyä. Hyvää työstettävää on ekovillasahalla, jonka saimme ilmaiseksi paikallisesta K-Raudasta. Teroittaa vain saa usein.

Yläkerta on edelleen vaiheessa, ja ukolla alkaa kädet taas vaivata siihen malliin, että saapa nähdä kuinka muuttopäivä siirtyy. Alustavasti ollaan pidetty elokuuta, mutta suurella todennäköisyydellä siirtyy syys-lokakuulle. Täytyy katsoa, saisiko kökkäväkeä mukaan, siitä on niin suuri apu. Itse olisin myös enenmmän, mutta jonkun täytyy lapsia katsoa.

No, pääsin perjantaina siivoamaan ja villaamaan seiniä kun lapset olivat mummun ja vaarin hoivissa. Toivottavasti ovat toipuneet koettelemuksesta =D.

Sähkärit kävivät mittoomassa jotain ja täytyy alkavalla viikolla tarkistaa saako maalämpöpumpun laittaa päälle. Putkimiehet eivät ole vielä palanneet asiaan rutussa olevan siirtoputken osalta, mutta sähköllä saisi lattialämmityksen jo pelaamaan. Joo maksaa, mutta kuivuu lattia joskus. Laitoin teipillä muovin lattiaan katsoakseni kerääntyykö sinne kosteutta. En usko että kerääntyy, mutta koska menetelmä on yhtä luotettava kuin mittaaminen pintamittarilla, on lattia varmaan vielä märkä. Heinäkuun puolessa välissä tulee kuluneeksi kolme kuukautta lattiavalusta, eikä meillä ole ollut ilmankuivuria, lämmityksiä tai muitakaan puhaltimia. Hyvä tuuletus on ollut, ja ilmankosteus sisätiloissa on pyörinyt siinä 40-70 ympyröissä riippuen ulkosäästä. Onpahan ainakin saanut kuivahtaa omassa tahdissaan eivätkä nurkat ole nousseet ylös.


Pojan huone levytettynä, pakkelointi kesken. Kattoon on jätetty hirren painumavara, eli seinä ei mene kattoon saakka.

Pojan huoneen toinen nurkka, näkymä tytön huoneeseen. Tulee olemaan varmaan jatkossakin yhtä sotkuinen tytön huone, mutta tavara vaan on erilaista ;)

Tytön huoneen nurkkaa.

Eteisestä näkymä pikkuvessaan sekä vaatehuoneeseen käytävän perällä. Vasemmalle avautuu ovi pojan huoneeseen ja oikealle tytön huoneeseen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti