Sivut

tiistai 18. lokakuuta 2016

Lupa muuttaa

Tänään oli aamusta heti käyttöönottotarkastus, ja läpi meni. Itse en päässyt paikalle, mutta mies oli siellä ollut. Huomautettavaa tuli, mm. teknisen tilan lattianraot tiivistettävä, rumpuputki asennettava tonttiliittymään, saunan lauteet ja kiuas asennettava. No kiuashan meillä on asennettuna jo ja lauteetkin ovat aluillaan. Muutoinhan meillä on oikeastaan kaikki viimeistelytyöt tekemättä, listat puuttuvat, kalusterungoista ovet ja vetimet, eteisen ja makkareiden runkoja ei vielä ole edes talolle tuotu ja maalaushommaa on vielä jne.

Pihahan meillä laitettiin jonkinmoiseen kuntoon vasta eilen. Täytemaat leviteltiin, kasettikuorma 0-16 mursketta leviteltiin vähän sinnepäin. Sopi mies konekuskin kanssa, että jätetään talveksi sillensä ja tehdään loppuun keväällä, turhaan tasata sepeliä vielä kun talvella se kumminkin painuu kynnöspelloksi. Lähdettiin lasten kanssa eilen pikkukakkosen jälkeen ajelemaan pimenevään iltaan, ja käytiin raksallakin. Konekuski siellä vielä paahtoi menemään. Ajeltiin vähän ympäriinsä katsellen toisten taloja, pihoja ja pihavaloja. Tuli vastaan kuorma-auto peräkärryn kanssa täynnä molsaa, ja ajattelin, että kuka hullu tässä nyt tähän aikaan enää maata ajaa...

...meidän pihallehan se molsa sitten päätyi, joten sain vastauksen ihmettelyyni =D

Talomme kadun puoli on käytännössä vain turhaa tilaa, siihen ei tule mitään oleskelutilaa tms. joten laitettiin molsaa koko kadunpuoli täyteen ja tehdään siihen istutukset ensi vuonna. Samoin muuallekin laitetaan istutukset ensi vuonna.


Meille ei tullut perinteistä numerovaloa, vaan hoidimme sen tuollaisella säädettävällä cremona-valaisimella ja numerokyltillä. Alapuolelta saisi säätää vielä kapeammaksi valokeilaa, mutta eikö tuonkin nyt vielä ehdi. Pimeällä hauskasti numero heijastuu talon seinään.


Tänään oli aika hieno fiilis talolla tarkastuksen jälkeen, olimme koko perhe koolla. Lapset tykkäsivät olla ilman kenkiä ja ulkovaatteita tuvassa. Ilmastointia ei vielä olla kytketty päälle, vasta kunnon siivouksen jälkeen, mutta jääkaappi ja pakastin olivat jo päällä.

Pesin pyykkiä tänään talolla ja ajattelin kokeilla uutta kuivuria. Muutama ajatus tuli kuivurista mieleen, mm. mihin sitä tänä päivänä tarvitaan, kun mitään sinne ei oikeastaan voi laittaa? Ohjekirjan ensimmäiset sivut ovat täynnä kaikenlaisia varoituksia mm. voi syttyä palamaan jos sitä ja tätä ja tuota, ja lapsikin voi sinne kiivetä ja joutua hengenvaaraan ja syttyä palamaan ja herra ties mitä muuta. Kuinka näin vaarallisia vekottimia edes saadaan myydä =D.



Näiden ovien taakse kulkeutuu viikonlopun aikana tavaraa, joten blogi jää muuttovapaalle joksikin aikaa. Palaan sitten seuraavaksi sisustuskuvien kera ja esittelen teille koko talon huone kerrallaan. Kiitos kaikille jotka ovat olleet mukana tekemässä hirsitönöhaaveestamme totta, sekä blogini lukijoille tietenkin!





.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti