Sivut

tiistai 8. joulukuuta 2015

Linjapukkeja ja sähköpömpeli

Työt ovat taas edenneet tontilla - hyvä niin! Tuvan keskustaa ei tarvitse räjäyttää, päälle soraa vaan ja talokin mahtuu hyvin routaeristeineen monttuunsa. Kaupungin mies kävi eilen merkkaamassa nurkat, edelliset nurkkakepit luonnollisesti lensivät taivaan tuuliin konekuskin tehdessä töitään. Kovasti tuo konekuski on kehuja saanut, tekee kuulemma tarkkaa työtä. Ja niin on tehnytkin.

Iso kaivinkone lähti tontilta muille maille, uusi pienempi tulee tilalle kunhan kerkeää. Montun täyttötyö siis on tauolla tänään ja konekuski muissa hommissa. Timpurilla oli eilen vähän tylsä päivä, paljon odottelua kun kaivatut puutavarat saapuivat vasta iltapäivällä. Muutoin sitten tulikin kaikenlaista tavaraa tontille, routaeristeitä, sadevesiputkia ym. Tänään oli jo aamusta väsännyt linjapukkeja ja isäntä vei ennen töihin lähtöään paikalle rautalankaa ja nauloja pyssyttimeen.

Tonttikeskus saapui myös eilen, ja sähkärit vetelivät johtoja menemään. Kaikkea eivät voineet laittaa, koska olisi tullut sitten kaivurin tielle, mutta konekuski laittaa loput sitten kun tontille tulee. Saa samalla sitten peittää ne niin voi tilata sähkölaitokselta kytkennän.

Tänään selviää milloin perustusporukka voi tulla hommiin. Ensin ajateltiin että huomenna keskiviikkona, mutta ei taida kyllä ehtiä huomiseksi kun pitää täyttää tuvan pohja loppuun ja täryttää hyvin... Ja milläs täyttää kun konetta ei nyt ole, käsipelillä? =).


Tästä näkyy jo vähän tulevan pihatien hahmotelmaa ja timpuri on menossa autokatokseen. 

Talonpohjan räjäyttämätön nyppylä, tässä täytöt kesken. 

Tontin toista kulmaa, naapuritonttiakin vallattu tavaroista =)

Siinä näkyy tonttikeskus ja tontin johtorasite (kaivot oman ja naapurintontin viemäreihin, toivottavasti naapurin kakka ei haise meidän puolella sitten joskus ;)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti