Sivut

maanantai 30. tammikuuta 2017

Vanhan lampunvarjostimen tuunaus

Lasten leikkihuone tarvitsi valaisimen. Tai no, olihan siellä varsinainen retrovalaisin joka ei sopinut huoneen tyyliin lainkaan. Tuon varjostimen sain muutoinkin tuunausta varten, joten eipä muuta kuin hihat heilumaan!




Olisi kannattanut muuten ottaa tuo itse valaisinosa pois jos mahdollista ;)

Tässä olen käyttänyt pakkelia ja pienellä lastalla levittänyt ympäriinsä. Levityksen jälkeen tökkäilin pieniä helmiä sinne tänne koristeeksi ja jätin kuivumaan.

 Siis.... pakkelia?? Juu, sitä sattui olemaan kaapissa ja on oikein hyvää tököttiä muuhunkin kuin seinään.



Päällehän olisi voinut seuraavana päivänä laittaa vaikka jotain hienoa maalia tms. mutta minä jätin varjostimen valkoiseksi, siitä tuli niin hassun kermakakkumainen. Tytär siitä yritti haukata palankin =)



Tulihan siitä ihan hauskan näköinen. Reunat olisi voinut huolitella paremminkin, mutta jääköön nyt toiseen kertaan.







perjantai 6. tammikuuta 2017

Talokierros: Olohuone

Noniin, jatketaanpa sitten tupamme esittelyä. Eteisestä pääsemme kätevästi olohuoneen puolelle, jossa sijaitsevat ne peruskalusteet kuten televisio, takka, sohva... Meidän olohuoneemme saa olla ilman sohvapöytää - ensinnäkin se on turha ja kerää vain tavaraa, toisekseen se vie hyvää tilaa lasten leikeiltä.

Olohuoneemmekin on ilman listoja vielä, mutta kyllä ne aikanaan löytävät paikoilleen. Ei anneta sen häiritä.

Tv-taso on Ikean kallax-sarjaa, ja päihin on laitettu irralliset ovet. Edullinen ja siisti ratkaisu. Seinähylly on myös Ikeasta. Sohva on ostettu joskus viitisen vuotta sitten Sotkasta ja pääsi vielä tähänkin taloon. Hyvä ostos siis ollut.

Pariovista päästään meidän makkariin, viereinen ovi johtaa kodinhoitohuoneeseen. Takkaseinän takana on keittiö ja ruokailutila.

Trampoliiniseinälle tulevat aikanaan kunnon rappuset. Nyt siinä sijaitsee trampan lisäksi isännän tietokonepiste joka ei nyt päässyt tänne johtosekamelskoineen ;)

Tässä vielä hieman keskeneräinen suodatinpusseista väsäämäni varjostin. Postaan ohjeet sen teosta jossain välissä.

Tämän viuhkan ostimme joskus suurmarkkinoilta. Siihen oli alkujaan maalattu punainen taivas lintuineen mutta tumma väri alkoi kyllästyttää ja tuunasin siitä hieman raikkaamman valkoisella ja hopeamaalilla.

Talossamme on näitä tolppia säätöjalkoineen, niitä sitten aika ajoin täytyy löysätä kun talo painuu. Tämä saa jalkalistat suojakseen jossain vaiheessa.


Olen hakenut taloomme lämmintä sävyä sisustukseen, minusta hirsitalon täytyy olla tunnelmallinen ja viihtyisä. Vaikka tässä onkin valot päällä, ei olohuoneen todellinen värisävy lopuksi kauheasti tästä eroa. Hirsiseinät ja paneelit ovat käsitelty kuultavan valkoisella puuvahalla, mutta aikojen saatossa ne tummuvat ja värisävy tasaantuu. Tyttömme huone on esimerkiksi ollut hyvinkin valkoinen, mutta nyt on sekin hieman saanut auringonvaloa osakseen.



Näyttääkö olohuoneemme teidän mielestänne viihtyisältä? 




keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Kolme yötä jouluun on... laskit väärin, joulu meni jo!

.. Ja onneksi menikin! Olihan kyllä sellainen joulu että huhhuh.

Laitettiin kotikalja tulemaan, leivottiin tortut, tein itse porkkanalaatikon ja perunalaatikon korvasin kermaperunoilla, väsäsin rosollit kastikkeineen, oli väkeä aattona syömässä... sitten se tapahtui! Yksi vieraista oksensi lattialle.

Jouluenkeleitä. Toinen rakkaan 4-vuotiaan tyttäreni taidonnäyte. Hänen mielestään se ei kyllä ollut enkeli vaan prinsessa, siksi sillä ei ole siipiä. Myös toinen enkeli on rankan joulun tiimellyksessä menettänyt siipensä ja toinen nappikin repsottaa auki.

Tästä olisi tullut oikein hyvä kalja, mutta ohjeen suurpiirteisyyden vuoksi siitä tuli liian laimeaa. Ohjeessa sanottiin että "sekoitetaan sangolliseen kylmää vettä". No niin, 10l sangosta oli kyse, mutta arvelin sen olevan liian paljon niin laitoin vettä "vain" 8l ja sekin oli liikaa. Noo seuraavalla kerralla paremmalla onnella.


Ai oliko se ruoka nyt noin kamalaa?

Jouluaatto jatkui, ja pukkikin pääsi paikalle runsaine lahjoineen. Oli oikein mukavaa. Joulupäivänä pakkasimme perheemme autoon ja lähdimme käväisemään mummalla ja paapalla jouluaterialla. Hyvää oli, tosin lapset eivät kyllä piitanneet tälläkään kertaa jouluruoasta.


Linnuillekin tarjosimme jouluaterian.

Sumuinen kuva sumuisesta maisemasta sumuisella kameralla. Sammutinkin jo nuo vilkkuvat ja välkkyvät valot, pää meinasi tulla kipeäksi vaikka ne olivat ulkona X) Mutta ensi jouluna kaikkiin kolmeen pääkuistin tolppaan tuollaiset!


Joulupäivän iltana minä aloin oksentaa. 

Meillä oli käynyt aattona pukin lisäksi jouluisena vieraana myös oksutauti. Tauti osoittautui hyvin rajuksi kohdallani, ja toivoin suuresti että lapset säästyisivät siltä. Yöllä kaksi vuotias poikamme alkoi oksentaa. Mies meni nukkumaan hänen sänkynsä viereen joka rauhoittikin pientä potilasta kovasti. Välillä hän kantoi yökkivän pojan vessaan josta kuului vain kiukkuista huutoa "EI OKSENNUS!! Päättäväisesti hän sitten olikin oksentamatta eikä oksentanutkaan kuin muutaman kerran. Huh! Poika selvisi suht vähällä, ruoka vain ei maistunut eikä kyllä minullekaan. Minä oksensin aamuun asti lähes 12 tuntia kunnes voipuneena kömmin sohvalta sänkyyn ja nukuin koko päivän. Sinä päivänä minulle nousi vielä kuumekin, samoin pojalle.

Joulupöytää aattoillalta,

Kuusi, ihan aito ja tuuhea.

Latvatähti.


Nyt alamme olemaan kummatkin pikkuhiljaa kunnossa, muut onneksi säästyivät. Ihan hyvä että joulu on ohitse, ei kyllä tee yhtään mieli ainakaan jouluherkkuja! Toivottavasti teillä muilla meni joulu paremmin kuin meillä uudessa kodissamme =).

Ensi jouluna meillä syödään lasagnea.