Sivut

maanantai 23. marraskuuta 2015

Maanrakennustyöt alkoivat

Tänään oli aloituskokous, ja heti sen jälkeen mentiin tontille katsomaan korot ja tehtiin ensimmäinen katselmus. Kaadetuista puista loputkin oli haettu tontilta pois häiritsemästä.

Kaivinkone Hitachi "hitaasti" oli juuri tuotu tontille kun sinne kurvasimme, ja sinne se jäi sitten aloittamaan touhuja. Illemmalla kävimme vielä katsomassa, lähes puoli tonttia oli jo tongittu muutaman tunnin aikana. Kaivurikuski oli omatoimisesti tilannut jo maansiirtoauton aamuseitsemäksi hakemaan tavaraa pois että on tilaa kaivaa lisää. Eli kaivaja ei ainakaan toimi hitaasti =).

Urakoitsijaa saa hätyytellä, että pian tarvitaan niitä perustusten tekijöitä. Lupa saa lainvoiman joulukuun puolella, joten varmuuden vuoksi täytyy vakuus suorittaa kaupungille jos perustustyöt jo alkavatkin ennen sitä.

Huomenissa matkataan muksujen kanssa uudelle asuinalueelle puistoon ja samalla tontin ohitse. Näkevät kunnolla kaivinkoneen kaivamassa.


 Kaivinkone (jos joku ei tiedä miltä se näyttää ;)

Korkoja tuumailemassa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti