Onko tää sitä "pöhinää"?

Tulevan tönön emännälle on tiedossa kyllä muutamia huonounisia öitä, kun sisäpuolen täyttöä sulatellaan kahden hallilämmittimen voimalla. Joo, KAKSI hallilämmitintä... Ei hallissa vaan meidän huoneistoalaltaan 134 neliön talossa. On kyllä lämmin... kohta mennään kattellen kuinka hirret halkeilee äkkinäisestä lämpövaihtelusta. No ei sekään nyt harmita niin mutta aina kun kuuluu piipaapiipaa niin käy mielessä, että jokohan se talo siellä palaa... 

Tarkoitus on saada nyt täyttö sulaksi sokkelin alaosaa myöten, että putkimiehet pääsevät tekemään putkivedot ja lattiavalua kohtihan tässä mennään. Ensi viikolle saa jo tilata styroksit ja raudoitusverkot. Kun lattiavalu on tehty, ajattelee kuinka vähän ja niin paljon on enää/vielä tekemistä. Hirsitalossa on se lyömätön etu, että kun ei laita lisäeristettä ulkoseiniin, on seinät pintakäsittelyjä vaille valmiit pystytyksen jälkeen. 

Nyt sai kaivaa 30cm syvälle kun tuli kuuraista sepeliä vastaan. Saapa nähdä kauanko noiden lämppäreiden täytyy pöhöttää ennenkuin maa on kunnolla sulaa ettei valut ja putket notkahda. Aikamoinen pöhinä kyllä kuuluu talosta ulos noista vekottimista, vaikka tuota ei kyllä voikaan sanoa "yleishyödyttömäksi pyöriskelyksi". 

Tuu kattoon!

Talosemme sai viime viikolla peltikaton päälleen. Ensin suunnittelimme konesaumapeltiä, mutta päädyimmekin sitten Metehe:n kattoon, käytännössä samanlainen kuin Ruukin classic. Väri on tumma ruskea ja näyttää sopivan taloon.

Sisäkaton koolaukset ja ilmansulkupaperikin tuli ratusteltua tuonne paikoilleen papparaisvoimin =D. Seuraavaksi pitäisi sulatella sisätäyttöä että saisivat putkimiehet tulla tekemään putkivedot. Myös puuttuva laattavahvistus pitäisi saada tehtyä ja erityisesti SIIVOTA.

Sinne ja takaisin

On hieman aikaa siitä, kun viimeksi kirjoitin tänne. Aika paljon on tässä tapahtunut muutamien viikkojen sisällä. Ensin sain kuulla suru-uutisen tätini poismenosta, mikä jo tietenkin sekoitti pasmat ihan täysin - mutta sitten vielä sen jälkeen poikamme sairastui pneumokokin aiheuttamaan rajuun keuhkokuumeeseen sekä verenmyrkytykseen. Poika joutui Taysiin teholle, ja sieltä seuraavana päivänä tänne Helsinkiin lastenklinikalle jossa siis on yhä edelleen. Pojalla todettiin lisäksi vielä harvinainen hemolyyttis-ureeminen syndrooma (hus), jonka taudinkuvaan kuuluu munuaisten tukkeutuminen sekä verihiutaleiden hajoaminen. Pissaa ei tullut yhtään. Poika oli hengityskoneessa, letku keuhkoissa ja kaikenmaailman letkuja ja kanyyleja joka puolella, parhaimmillaan jopa pään molemmin puolin. Lisäksi vielä dialyysikanyylit. Hänelle tehtiin alkuun päivittäin pitkiä - jopa neljä tuntia kestäviä dialyysihoitoja.

Kahden viikon tehollaolon jälkeen poika pääsi munuais-ja elinsiirto-osastolle ja on ollut siellä nyt viikon. Hyvin toipuu. Pissaa tulee jo yli puoli litraa vuorokaudessa. Nyt odotellaan malttamattomana, että saadaan dialyysikanyylitkin pois ja pojan kanssa päästään leikkiosastolle kokeilemaan jalkoja. Hän on ollut kolme viikkoa sängyssä, ei ihme että joka asiaa pistää marisemaan.

Tänään ollessani vanhempien taukohuoneessa kahvilla, katsoin ikkunasta ulos ja ymmärsin, että on opittava elämään tässä hetkessä. Nyt tiedän ihan kirjaimellisesti mitä se tarkoittaa. "Sitten kun talo on valmis niin sitten kaikki sujuu hienosti ja on tilaa ja ollaan onnellisia." Mutta eihän se niin voi mennä. Jos aina ajattelee, että "sitten kun.." niin miten käy kun sekin on saavutettu? Keksitään uusi "sitten kun"- tietenkin. Ja koskaan ei ole hyvä. Mutta onhan meillä asiat nytkin hyvin: Poika parantuu, meillä on katto pään päällä, riittävästi ruokaa ja vaatteita, mielettömän hyvät ja osaavat hoitajat ja lääkärit, neljä vaihtelevaa vuodenaikaa, pirun kätevä metro!, perhe ja lähisukulaiset sekä ystävät jotka ovat kulkeneet mukana pojan matkalla sinne ja takaisin.





Ps. Koska tämä on pääosin rakennusblogi, niin on se talokin hieman viime postauksesta muuttunut!